osavuosiraportti0
Me kirjoittaa sellaista tänään tunnilla.
Ei suuria suunnitelmia tulevaisuudelle. Ehkä käy yritys kahvilla salaisessa paikassa, kun palaa reisusta. Vakuutus maksut katetttu jne. että hyvin on tuotettu voittoa..
Me kirjoittaa sellaista tänään tunnilla.
Ei suuria suunnitelmia tulevaisuudelle. Ehkä käy yritys kahvilla salaisessa paikassa, kun palaa reisusta. Vakuutus maksut katetttu jne. että hyvin on tuotettu voittoa..
Koulustamme on mahdollisuus lähteä opintomatkalle Norjaan esittelemään yrityksen tuotteita tammikuussa. Ryhmästämme matkalle pääsee lähtemään kolme jäsentä. Odotamme matkaa innolla. Tapahtuman lisäksi on varmasti aikaa käydä myös katselemassa Oslon kaupunkia..
Meillä on koulussa joulumyyjäiset 15.12 torstaina. Valmistaudumme henkisesti niihin. Osa ompelee ehkä vielä heijastimia lisää. Olemme keksineet myös, että voimme jakaa mainoksia postiluukusta. Myyjäiset ovat Sammonkatu 45:ssä klo 10-18. Tervetuloa.
Saimme taas iltapäivästä pari tuntia aikaa päivittää yrityksemme tilaa.. Aika kului uusien tarvehankintojen tekoon ja blogin päivitykseen.
Meillä oli pöydänpätkä iltapäivällä Tampereen Pirkkahallissa. Hallissa oli vierailijoina pääasiassa koululaisia. Näimme lavalla myöskin Anna Abreun.
Lähdimme tapahtumaan melko yllättäen, joten en tarkkaan tiennyt, mitä odottaa.. Tapahtuman nimi oli nuoret yrittäjät. Anna Abreun lisäksi kuulimme muutaman kannustavan nuoren yrittäjän ura tarinan.
Viikonloppuna testailin kukkamuotoisia heijastimia. En ole ennen käyttänyt kukantekolaitetta, mutta minulla oli onneksi äidiltä saatu mallikappale. Hieman kesti aikaa ennenkuin oivalsin, kuinka laite toimii. Kokeilin erilaisia materiaaleja, kangasta, lankaa ja paperinarua.. Lisäksi mietin huopakangasheijastimelle muotoja. Innostuin ahkeroimaan oikein kunnolla ja ostin itselleni jopa ompelukoneen. Ompelukone tosin osoittautui huonovointiseksi. Todennäköisesti palautan sen.
Tänään harjoittelimme blogin käyttöä. Kokeilimme sivupalkkeja. Hieman esiintyi tietoteknisiä ongelmia. Tekstit eivät meinanneet ilmestyä.
Luon tässä illan ratoksi yrityksellemme blogi sivuja. Minun vastuulleni annettiin ennen syyslomaa markkinointi. Hieman oli homma hakusessa, mutta ehkä tämä voisi olla hyvä markkinointiin liittyvä kanava. Markkinointi puolella menee muutenkin ihan kivasti. Olemme menossa messuille olikohan se nyt Pirkka halliin..? Oli kai tästä jossain vaiheessa porukallakin puhetta, mutta idea on jäänyt. Toivottavasti ei ole vaikeaa tämä bloggaus.
Katselimme ensin netissä erilaisia heijastin malleja, jonka jälkeen suuntasimme kaupungille. Kävimme useammassa liikkeessä. Heijastin kankaat ja lanka eivät ilmeisesti kuulu kaikkien kauppojen valikoimaan tai sitten ne ovat tarkoitettu pienempi muotoiseen toimintaan. Varmasti tilaamalla saisi suurempia eriä edullisemmin. Saimme kuitenkin ostettua materiaalia niin heijastimiin kuin kortteihinkin. Aluksi ajatuksena oli tehdä jouluisia tuotteita. Onhan joulu jo yllättäen pian ovella.
Saimme koulussa monta tuntia aikaa suunnitella ja ideoida yritystä. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Tuolloin minulla ei ainakaan kyllä vielä ollut kauhean selkeää ymmärrystä, mitä yrityksen pyörittäminen merkitsee. Tunnit taisivat mennä muista asioista höpisemiseen, taisin olla poissakin jonkun kerran. Ideoimme kaikki yrityksiä ja esittelimme niitä luokalle. Valitsimme ideoista parhaat ja muodostimme ryhmät. Luulen, että meidän ryhmään tuli kahden ihmisen ideat. Anni halisi tehdä heijastimia ja Maria oli suunnitellut tekevänsä kortteja. Joten valitsimme molemmat.
Seuraavilla tunneilla teimme paljon paperi järjestelyitä kuten yrityksen yhteistyö sopimus ja liikesuunnitelma. Pidimme yhtiökokouksen ja valitsimme kullekin ihmiselle roolit. Varasimme ajan pankkiin, avasimme tilin ja talletimme alkupääoman.